Hyperpesis

1. Väärä

60°11’8.89″N 24°55’44.03″E

Väärä! Ja sitten @lukkаяi päästää väärän tässä tilanteessa näin. emmahh_ etenemään ja häntä saattamaan numerolla kaksi asalminen.

emmahh_ hölkötteli kohti ykköstä ja ehti juuri ja juuri väistää kiinalaisturistien sähköpyöräletkaa vilkaistessaan seuraavan lyöjän astumista lyöntipaikalle. Navin mukaan ykkönen oli enää alle kahdensadan metrin päässä, ihan Ison Pajan edessä. Edellinen sisävuoro oli päättynyt kakkoselle, joten tällä kertaa pitäisi päästä pidemmälle. Muuten jäisivät taas kipeästi kaivatut lisäpisteet saamatta.

Ykkösvahti näytti seisoskelevan juuri siellä missä emmahh_ olettikin, eikä muita sisävuorolaisia ollut ilmaantunut paikalle.

2. Kuollut

Kuollut, tappoheitto, palo… Ei näitä sanoja voi enää käyttää. Viime kesänäkin oli jokaisen ottelun ulkopuolella mielenosoittajia, jotka vaativat koko pelin kieltämistä, koska se rapauttaa yhteiskunnan moraalia ja kannustaa väkivaltaan.

Turha niille on mennä selittämään, että Tahko Pihkala oli aikansa parhaita markkinointimiehiä ja brändäsi koko pelin, jotta nuoren kansakunnan sotilasjohto ottaisi sen omakseen. Pihkala ymmärsi jo 1900-luvun alussa, että urheilun kautta rakennetaan kokonaisia kansakuntia, tarjotaan ihmisille yhteisiä puheenaiheita ja kokemuksia, jotta vanhat heimorajat vähitelleen unohtuvat.

Ymmärsiköhän Pihkala, että vaikka pelin avulla parannettiin maanpuolustustaitoja, samalla se osittain erkaannutti suomalaiset muista kansoista? Ehkä olisi ollut fiksumpaa pelata jalkapalloa kuten kaikki muutkin. Voi olla että meitä suomalaisia pidettäisiin maailmalla vähän vähemmän outoina, jos edes pelaisimme samaa peliä kun kaikki muut.

Kai se on hyväksyttävä, että kohta ei enää Sotkamossakaan huudeta “Kuolee, kuolee!”.

3. Ykköspesä

60°12’10.05″N 24°55’27.45″E

Siinä asalmine pistää sen näköisen lyönnin, että aivan kun olisi merkki pitänyt olla päällä. Hidastettu lyönti sinne syväpelaajaa kohti, se meni kuitenkin niin kauaksi että jos merkki olisi ollut päällä niin käry olisi ilman muuta käynyt kakkoselle. asalmisella on kaksi lyöntiä vielä jäljellä ja todellakin tuolla aktiivisella kärkkymisellä emmahh_ pystyisi sillä tavalla auttamaan, että @lukkаяi saattaisi ruveta ajattelemaan taktisen väärän paikkaa ja sen jälkeen on hyvä pistää merkkiä päälle väärän jälkeen.

Muita pelaajia ei vieläkään pesän lähettyvillä näkynyt, joten emmahh_ uskalsi kärkkyä oikein reilusti. Ei olisi vaaraa, että viimeisenä pesään palaajana tulisi pistemenetyksiä.

Heti kun pallo irtosi lukkarin kädestä suuntasi emmahh_ kohti kulman takana odottavaa kaupunkipyörätelinettä. Vasta kolmannen pyörän molemmat renkaat olivat riittävän täynnä ilmaa, jotta pyörällä uskalsi lähteä etenemään. Vielä kun lyönti sujahtaisi 2-puolen portista, niin voisi suhteellisen rauhassa suunnata kohti Arabianrantaa.

Lasit kertoivat, että lyönti lähti juuri sinne minne pitikin. Nopea peukutus lyöjälle ja polkimet pyörimään.

4. Itä-Länsi

5. Kansallispeli

Kansallispeli. Me tarvitaan uusi kansallispeli. Säännöissäkin lukee ihan ensimmäisellä rivillä: Pesäpallo on Suomen kansallispeli.

Ainoa ongelma on, että ei tuota voi nykyään hyvällä tahdollakaan sanoa kansallispeliksi. Jos peliä pelaa vain pari vanhaa vaaria, varmaan joku promille suomalaisista, niin mikä kansallispeli se sellainen on?

Tahko Pihkala kävi tutustumismatkalla Lontoon olympialaisissa vuonna 1908 ja ymmärsi jo silloin, että urheilulla rakennetaan kansallista imagoa. Brändi-sanaa ei silloin vielä tunnettu, mutta varmaa on, että Tahko pyörii haudassaan.

Vaakunassa on eläin, joka ei ole koskaan täällä elänyt. Kansallispelin viimeinen pelaaja kuolee kohta, eikä kansallissoitinta kukaan ole osannut vuosikymmeneen soittaa. Graniitti ei sentään heti lopu.

— Rouva pääministeri. Seuraava tapaaminen alkaa viiden minuutin päästä.

6. Kakkospesä

60°12’22.61″N 24°58’52.63″E

Mutta taitaa palaa! Oi että, kun oli hieno tilanne. Oli oli kyllä tiukka tilanne. @ṗølҭҭаǰа menee siihen väliin, katsoin että jos @Զ-⌵ѧнτi, joka on ylettyvä pelaaja, olisi tuosta kurottanut niin olisiko ollut palo lähempänä. Joka tapauksessa emmahh_ saa nyt onnistumisen alle, mutta oli kyllä tilanne, jossa oli palon mahdollisuus.

Toinen vaihtomerkki saattaa olla heti perään päällä. j u l i u s ottaa pomppua, sen on tässä kohtaa vai lähteekö lyömään kuitenkin pystymailaa. @Pᥱliηǰοℎτѧǰѧ vaihtaa siinä vielä merkkiä viime tingassa ja ei ole toista vaihtomerkkiä päällä. emmahh_:n takaeteneminen olisi erittäin tärkeä, lyönti kuitenkin jää @⍴ѻǀττѧȷѧlle ja näin viimeisellä j u l i u s nostaa koppia ja se tarkoittanee sitä, että toinen etenijäjokeri käyttöön ja lyömään tulee on.ni.

Siirtolapuutarhan kohdalla lasit värisivät vaimeasti kertoakseen, että toinen pelaaja lähestyi myös 2-pesää. Nopea silmien pyöräytys kuitenkin kertoi, että eroa oli useita satoja metrejä, eikä pesäkilpaa omien kanssa tulisi, @Զ-⌵ѧнdin kanssa kylläkin. Omalla pyörällä emmahh_ olisi jo ollut perillä, mutta kaupunkipyörä ei ollut mikään paras ajettava.

Pallon lähestymisen merkkiääni voimistui korvissa, joten ei auttanut muu kuin pyörittää niin paljon kun jaloista lähti ja toivoa, että eturengas olisi pesässä ennen kuin pallo vastustajan räpylässä.

7. Sotkamo

Palvelinkeskusten osalta tutkimme useita vaihtoehtoja ja päädyimme lopulta rakentamaan vähän uutta ja kierrättämään vanhaa.

Kiinalaiset rahoittivat ja lopulta ostivat eUrheilun kultavuosina Vuokatin urheiluakatemian. Jokseenkin hämärien vaiheiden jälkeen myös päätäntävalta Sotkamon Jymyssä ja Hiukan pesäpallostadion päätyivät kiinalaisten käsiin. Kiinalalaisten tavoitteena oli, suoraan sanoen, ryöstää kaikki eUrheilun valmennus- ja teknologiaosaaminen Sotkamosta, mutta maailmantalous puuttui peliin. Lopulta Hiukan stadionin tilalle rakennettun palvelinkeskuksen työt jäivät puolitiehen, kun keskuskomitea sulki yllättäen rahahanat.

Onneksi kunta oli pitänyt vähän huolta rakennuksista, vaikka aikamoista tappelua se valtuustossa vuosien aikana aiheuttikin. Puolivalmis palvelinkeskus oli jo liitetty runkoverkkoon ja suurin osa kiinteistötekniikasta vielä käyttökelpoista. Jonkin verran lisätyötä tuli kiinailaisen teknologian korvaamisesta, mutta kokonaan uuden palvelinkeskuksen rakentaminen olisi tullut lähes kaksi kertaa kalliimmaksi. Puhumattakaan kaavoitukseen liittyvien valituskierrosten aiheuttamista viivästyksistä.

Hiukan malli todettiin niin hyväksi, että samaa homma on nyt käynnissä myös Raksilassa ja Ukonniemessä, joten vajaan vuoden päästä meillä on kaksi keskusta lisää. Hiukka toimii edelleen pääkeskuksena, mutta pelin viiveet saadaan putoamaan muutamiin millisekunteihin, varsinkin etelä-Suomessa, kun uudet keskukset hyppäävät linjoille.

8. Säännöt

9. Kuningaspallo

16.19 Pääministeri
Arvoisa rouva puhemies! Sen verran täydennän vielä, että tässä salissa on monessa asiassa ollut kova vastustus. Täsmällisiä lukuja emme toki saa tietää kun vasta äänestyksen yhteydessä, mutta uskoisin että tällä ehdotuksella on sataprosenttinen kannatus sekä edustajien että kansan parissa.

Pienenä kansana olemme rakentaneet maastamme vuosikymmenien aikana, ensin menestyvän pohjoismaisen, länsimaisen ja viimeisinä vuosikymmeninä itä-länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan. Tällä muutoksella kunnioitamme myös edesmenneiden veteraanien ja heidän tekemien uhrauksien muistoa.

Toki myönnän, että kansallisylpeyttä on monesti koeteltu ja yritetty kaapata erilaisia ideologioita edustavien fanaatikkojen toimesta, mutta demokratia on aina selvinnyt näistä hyökkäyksistä.

Hallituksen tavoitteena on yksiselitteisesti rakentaa alusta, joka antaa jokaiselle kansalaiselle yhtäläiset mahdollisuudet menestymiseen ahkeralla pelaamisella ja samalla varmistaa, että kansallispelimme tulevaisuus on turvattu taas vuosikymmeniksi eteenpäin. Pienen kansan on kaikin keinoin edistettävä kansallista eheyttä, itsenäisyyden turvaamista, fyysisen terveyden parantamista ja nuorison kasvatusta. Se mikä alkoi Tahko Pihkalan Kuningaspallona, jatkuu nyt Hyperpesiksenä.

10. Lukkari

Kaikkihan ymmärtävät miten äly nykypäivänä toimii, joten Eetu voi kertoa tarkemmin miten @lukkаяin mallinnus on toteutettu.

-Kiitos. Sanokaa vaan, jos puhun liian teknisesti, niin yritän selittää ymmärrettävämmin.

Aloitimme mallintamisen etsimällä liiton arkistosta kaiken saatavilla olevan videokuvan. Löysimmekin 2,3 eksaa videota, mutta valitettavasti suurimman osan kimppuun oli käynyt ärhäkkä bittihome, joten jouduimme tyytymään niihin kuviin, joita saimme pelastettua. @lukkаяin perusmallinnos koostuukin lähinnä Pyhälahden, Kuusiniemen ja Kohosen suorituksista. Mukana on toki hieman Eerikäistä ja Kaakkolahtea, mutta heiltä lähinnä kärpäsiä ja nollatilanteita.

Perusmallinnoksen ensimmäisissä testeissa huomattiin nopeasti, että fysiikkamoottori ylioptimoi erityisesti pomppuja ja kumureita. Jääkiekkoliitto on onneksi yksi maailman johtavista kansallisista eSports-liitoista datan murskaamisessa, joten saimme heiltä korvaamatonta apua.

Hyvä puoli on tietysti se, että vain prosentti nykyisistä pelaajista on koskaan nähnyt ihmislukkarin pelisuorituksia. Pystymme hyvin keyfreimaaman niin, että aukot datassa voidaan piilottaa huomaamattomaksi. Entinen SM-tason pelaaja varmasti huomaisi eron, mutta heitä on rekisterissä enää kuusitoista.

@lukkаяin mallinnos vastaa tällä hetkellä kolmessa Itä-Länsi ottelussa pelanneen ihmislukkarin taitoja, joten en näe mitään ongelmaa julkaisulle ensi keväänä, heti kauden alussa.

11. Hutunkeitto

Tylsää touhuahan tämä oli, mutta edes muutaman kansalaispisteen kerääminen auttaisi taas ensi viikolla. Kolme iltavuoroa kahdeksan tunnin luentojen jälkeen sujuisi mukavammin, jos töihin kävelemisen sijaan voisi hypätä robottiautoon. Ehtisi ehkä jopa lukea seuraavan viikon tenttiä varten matkana aikana.

Lasit välähtivät uuden pelin merkiksi ja vastustaja heitti virtuaalimailan tuomarille. Tuomari tarttui mailasta melko alhaalta, joten emmahh_ arvioi että pari kapeaa otetta antaisi hänelle hyvän mahdollisuuden tämän erän voittamiseen.

Voitto tästä ja vielä parikymmentä hutunkeittoa, niin ensi viikon pisteet olisivat kasassa.

12. Kolmospesä

60°12’22.61″N 24°58’52.63″E

on.ni lyömään. Hänen ensimmäinen lyöntinsä painuu kolmospuolelta laittomaksi. Tänään ainakin on lupa odottaa niitä läpilyöntiyrityksiä ja varsinkin jos tässä on.ni pääsis täyttämään etupesät, niin siellä olisi vaarallinen vasuri teme_s tulossa yrittämään. Jos olisi agressiivinen hyökkäys päällä, niin kenties heti ensimmäisellä lyöntivuorolla voisi hakea jo merkistä läpilyöntiä, mutta näin käy että on.ni haavoittuu ykköspesälle ja teme_s tulee lyömään pelkkään kakkostilanteeseen.

Ihan semmonen ottaa tässä silmään, kun on nuori, emmahh_, nyt tuolla niin ei pelaa sillälailla niin, kuin etenijän pitäisi pelata. Hän näyttää hirveän selkeästi millon hän on menossa, millon hän ei ole menossa ja antaa @lukkаяille nyt apuja tuolla.

@lukkаяi heittelee @ѕїeppаяїn kanssa ja sitten syöttö ilmoille. Kärkeä viedään ja loistava lyönti teme_s:ltä kerrassaan. Kärkeä vietiin tällä lyönnillä. Nimenomaan ja omalla vahvuudellaan tuosta linjan yli pallo väliin ja kun tämä on kumura-tyylinen lyönti, niin se yleensä painuu hyvin tuohon, ei kanna koppareille asti ilmassa.

@Pᥱliηǰοℎτѧǰѧ:n virtuaaliviuhkan värit olivat siinä järjestyksessä, että kärkimerkki oli päällä. Vaikka teme_s oli täysin tuntematon tyyppi, oli vain luotettava siihen, että lyönti menee sinne mihin pitääkin ja lähdettävä etenemään heti syötön noustessa. Nopein tapa olisi tilata Uber, mutta Metsälän ruuhkat voisivat pilata koko jutun. Pakko siis ajaa pyörällä tämäkin väli. Ainakin olisi itse vastuussa vauhdista ja reitin valinnasta.

13. Merkki päällä

Tervetuloa meidänkin puolesta itsenäisyyspäivän juhliin ja suoraan lähetykseen presidentinlinnasta. Presidenttipari asettuu juuri paikoilleen ja kättelyt ovat valmiina alkamaan. Perinteiseen tapaan ensimmäisenä ovesta astelevat kansalaispisteiden kymmenen kärki, käänteisessä järjestyksessä.

Tämä järjestyshän vakiintui muutama vuosi viimeisen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin kuoleman jälkeen. Presidentin kansliassa uudistettiin kutsuvieraslistaa ja samassa päädyttiin siihen, että palkitaan kansalaispisteiden keränneitä ja sillä tavalla annetaan jokaiselle ahkeralle kansalaiselle myös mahdollisuus päästä mukaan juhlimaan itsenäisyyspäivää.

Ja nyt ovet siellä jo aukeavatkin ja juhlat alkavat.

Näin emmahh_ toivottaa presidenttiparille hyvää itsenäisyyspäivää ja siirtyy ensin Atriumin haastattelupisteelle ja sitten parvelle odottelemaan, että kättelyt on hoidettu ja tanssit alkavat. Hänen pukunsa on kotimaista, kahdeksannen sukupolven kierrätysmuovia ja rintapielessä komeilee tietysti Hyperpesäpallon ritarikunnan kunniamerkki.

14. Lauri Pihkala

Lauri Pihkala: Pesäpallon tulevaisuus. Kesken johtokunnan kokouksen pöydälle lävähtäneen kirjan kannessa oli tutun henkilön kuva. Itse kirja oli pikemminkin ohut vihkonen ja sivujen väristä päätelleen painettu viime vuosituhannen puolella.

Puheenjohtaja nousi seisomaan, puoliksi kunnioittaen kirjoittajan muistoa, puoliksi oman sanomansa painoarvoa korostaen.

-Moni teistä on lukenut Tahkon kirjoja ja kirjoituksia, mutta tätä kirjaa ette ole koskaan nähneet.

Sen on itseasiassa nähnyt vain kahdeksantoista henkilöä, tai no yhdeksäntoista, jos Tahko lasketaan mukaan. Tahko antoi sen ensimmäiselle Pesäpalloliiton puheenjohtajalle Ville Osolalle. Se on vuodesta 1925 asti siis siirtynyt aina seuraavalle puheenjohtajalle. Tahkon ohjeet olivat, että kirjan pitää pysyä puheenjohtajien salaisuutena, kunnes kaikki muut keinot on kokeiltu.

Edeltäjäni ovat useasti harkinneet kirjan käyttöä, mutta tähän mennessä on aina selvitty muilla keinoilla. Nyt ei enää selvitä. Se on selvä.

Voimme uskotella itsellemme ihan mitä vain, mutta jäsenmäärä on laskenut jo viisitoista vuotta peräkkäin, lähes kaikki sponsorit ovat kaikonneet ja otteluissa on kohta enemmän pelaajia kuin katsojia.

En tiedä miten Tahko on visionsa saanut, mutta tuossa kirjassa on kuvailtuna tarkasti pesäpallon seuraava askel. Tahko ei osannut arvata, että muutokseen menee reilusti yli sata vuotta, mutta hän ymmärsi, että ennemmin tai myöhemmin pelin on uudistuttava täysin tai sitä ei enää ole.

.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.

Haudataanko koko peli Aitolahdelle Tahkon viereen vai uskaltaako tämä johtokunta olla kansallispelin pelastaja?